Harvinainen vierailija

Ystävättäreni ilahduttaa minua kesäkäynneillään Hupinniemessä mahdollisuuksiensa mukaan.

Hän harrastaa lintuja. Eli niiden bongausta. 

Minä kuusikymppinen mietin, mikä minusta tulee isona. 

Hän kerää pinnoja ja vuodareita ja eliksiä.

Minun korvaani elis kuulostaa siltä kuin hän keräisi lisäelämiä.

Minun elämääni koira tuo lisäelämää. Sitä pitää käydä vähintään joka täysi tunti huutamassa sisään, kun se innostuu haukkumaan siiliä tai jotakuta muuta ohikulkijaa. Mutta se on vain yksi.

Hänellä on toisessa kädessään lintukirja (joskus kyllä kudin) ja toisessa kännykkä, josta hän seuraa lintusivustoja (Birdlife, Bongariliitto, Tringa, ääninäytesivustot ym.) ja pohtii ääneen, mahtaisiko jossain täällä lähiseudulla olla joku harvinainen vierailija. Vieressään hänellä on kiikari, jos se ei ole silmillä. Kaukoputki vaatii kahta kättä. Harvinainen vierailija kuulostaa valepukuun pukeutuneelta ritarilta.

Minä pohdin sillä välin että mitä jos lopetan nykyisessä työssäni ja rupean kirjailijaksi. Tai muutan Pärnuun tai Hua Hiniin ja rupean kirjailijaksi. Tai kotiavustajaksi kotimaassa.

Hän tutkii parhaillaan Kansalaisen karttapaikasta, missä täälläpäin voisi olla tyypillistä hippiäiselle, peukaloiselle tai ruisrääkälle, kehrääjälle, viiriäiselle, tai jollekin pöllölle tyypillistä asuinympäristöä.

Ai mulle vai?

Häh!?

No pöllölle sopiva asuinympäristö. 

Justjust.

Minä luen päivän lehteä ja yritän metsästää toisten kirjoittamista lehtijutuista minulle sopivaa juttuideaa.

Hän tutkii tiekarttaa ja miettii tulevalle yölle yölaulajien bongauskierrosta. Saarijärven ympäri? Kuvaalan reitti? vai vielä pitempi eli Siikakoskentietä ympäri Kokkosenlahdentielle ja sieltä takaisin?

Minua kiinnostaa teissä ja niiden varsissa enemmän itse maisema, purot, joet, vanhat kiviaidat, myllyt, kylät tai entiset kylät, ja oikeat kaupungit ja ihmiset niissä. 

Kyllä häntäkin kiinnostaa myös maisemat. Ei hän putkessa elä. Kaukoputkesta huolimatta. Siitä muistuu mieleeni, että minulla on laukussani aihetta sivuava juuri kirjastosta lainaamani kirja - Jouko Sirolan Lumottu niitty. Hän vilkuilee sitä ja kiinnostuu. Niin myös minä. On meillä jotain yhteistäkin. 

Mennäänkö uimaan? hän kysyy. Mennään vain. Hän kerää uimapinnoja vedessä kuulemistaan ja näkemistään linnuista. Minä otan uimisen liikuntana ja rentoutumismeditaationa (kellumisen) ja odotan, josko vedessä tulisi oivallus. Hän ei erota uima- ja kellumispinnoja toisistaan.

Me puhumme hyvin usein toistemme ohi. 40 vuotta sitten olisin pitänyt sitä huonona juttuna. Nyt olen sitä mieltä että sekkii on hyvä. Tällaisen moton minulle antoi toinen ystäväni, taannoinen kurssitoveri, joka kertoi sukulaisesta, joka käytti kyseistä tokaisua ihan joka välissä.