Monkstown

Iltaa tai yötä kohti.

Jos ja kun luen itsekseni kirjan, joka on mielestäni huono tai tympeä tai ei vain yksinkertaisesti vedä, en yleensä ole jaksanut viime vuosina antaa sille mahdollisuutta. Se on sillä käsitelty. Piste.
Lukupiirin jäsenenä kaikki on toisin. Tämänkertainen, eilinen, kirja oli Nathanael Westin Miss Lonelyhearts, suomennettuna Vastaathan kirjeeseeni, Mrs Lonelyhearts.

Meitä oli paikalla 7/8. Yksi toisensa jälkeen nimesi kirjan tavalla tai toisella tökkiväksi, vastenmieliseksi, epäuskottavaksi ja keinotekoiseksi. Myöskään kirjan S/M-sävyt eivät meidän porukkaamme miellyttäneet.
Mutta pienoisromaanin (nippanappa 100 sivua) käsittely vasta alkoi siitä.

Assosiaatioita meille tuli Anja Snellmanin Ivana B:hen, Mika Waltarin Suureen illusioniin, Jäniksen vuoteen (kirjana ja leffana), leffaan Ammutaanhan hevosiakin, Raamattuun... Ja mietittiin sitä, miten traagisen radikaali kirjan totaalisen kyyninen ihmiskuva on ollut  USA:n suuren laman aikana ilmestyessään (1933).

Olimme saaneet idean kirjan lukemiseen Eijan nuorelta tutulta, jonka omassa lukupiirissä kirja oli käsitelty ja siitä pidetty. Me mietimme puolestamme sitä, että jos itse nyt (40-60-vuotisuuden sijasta) olisimme parikymppisiä, kirja voisi iskeä todellisuuteemme kuin nyrkki silmään. (Että olemmeko ja missä määrin itse itse asiassa kyynistyneitä kun toistelimme sen vastenmielisyyttä.)

Mutta ei mahtanut mitään, tympeäksi moni meistä koki myös kirjan tavan käsitellä uskontoa, vaikka kukaan meistä ei taida olla erityisen uskovainen. Mutta sekin seikka sai aikaan vilkkaan uskontoaiheisen keskustelun Mukasta Raamatun luomiskertomukseen.

Yksi meistä heitti, että Westin naiskuva on kankea, ohut  tai sovistinen, en ole varma, mitä sanaa hän käytti.  Muut puhuivat hänet nurin. 'Bettyhän oli ihan fiksu.' 'Ramman vaimo Mrs Doyle tietoisesti toimiva viettelijä.' 'Esimiehen vaimo Mary kyyninen ja avioliittonsa peliä...'

Ja kirjan päähenkilö Mrs Lonelyhearts on varmasti ollut aikanaan uudenlainen romaanihenkilö. Nuori miestoimittaja, joka joutuu vastaamaan lukijakirjeisiin naispseudonyymilla, ei kuitenkaan kestä roolia ja kärvistelee jossain uskon ja kyynisyyden ja seksuaalisten viettien välissä.

Mrs Lounelyheartsin saamat kirjeet kertovat raadollista tarinaa pula-ajasta. Kirjeet eivät ole hänelle enempää kuin meillekään, todellisille kesää 2013 eläville kevyttä lukemista.

Mutta kaiken (myös syömisen ja juomisen) ohessa poimimme kirjasta lausehelmiä. Niitä tuntui riittävän yhä enemmän. Westin teksti tuottaa häkellyttävän havainnollisia mielikuvia. Sen myönsimme kaikki. Sitä paitsi kirjan kliimaksi, jossa Betty ja Mrs Lonelyhearts vierailevat maaseudulla, on koskettavan kaunis, tunnelmaltaan huikea. Tunnelman rikkoo salakavalan ohimenevästi Bettyn käynti huoltoasemalla, jossa hän kertoo huoltomiehelle näkemistään hirvistä. "Mies sanoi että lammella oli vielä runsaasti hirviä, koska siellä ei käynyt koskaan jutkuja. Hän sanoi etteivät metsästäjät karkottaneet hirviä vaan jutkut."

Betty palaa Mrs Lonelyheartsin luo maatilalle Monkstowniin, jossa tätä huvittaa "Bettyn ilmeinen usko eläinten parantavaan voimaan".

"Tuuli ei häirinnyt painovoimaa. Uudet vihreät lehdet riippuivat suoraan alaspäin ja kiilsivät kuumassa auringossa kuin pienten metallisten kilpien armeija. Rastas lauloi jossain metsässä. Sen ääni oli kuin syljen tukkiman huilun ääni."

Siis hyvä kirja taas! (Vaikka vastenmielinen.)