Eilen silmiini sattui facebookin juoksevalta tapahtumalistalta kaverin tykkäämä päivitys, jossa joku mieshenkilö kokemuksen aidosti syvällä rintaäänellä pohti, että ei ihmistä ole luotu viihtymään mihinkään joukkojen keskelle, vaan möyrimään metsässä - että mikään ei ole sen nautinnollisempaa.
 |
| Myönnetään: tämä suihkukaivon (Fontana di Trevin) yleisöruuhka oli jo vähän absurdi!:) |
Olen ehdottomasti samaa ja ihan eri mieltä. Kaikkea ei voi saada, mutta silti: haluan elämääni kaupungin ja veden ja metsän! Kun joskus olen vapaalla kuljeskelemassa kaupungissa, jos minulla on aikaa istahtaa kun tarve vaatii, käydä kaupassa ja hoitaa asioita kaikessa rauhassa, nauttia ihmisten erilaisuudesta ja katu- ja torinäkymistä, pinnoista ja muodoista, ihmisten tuottamista kummallisista rakennelmista ja härveleistä, ohimenevistä kontakteista, katseiden, kosketusten, sanojen vaihdosta, haju- ja äänimaailmoista, ei mikään ole kiehtovampaa ja nautinnollisempaa.
 |
| Oho. Pipo jäi kiinni oksaan!:) |
Mutta ehkä jo muutaman tunnin päästä olen koirani Hiskin kanssa tällä kertaa talvisessa metsässä. Jos kesän ja syksyn välisenä kautena nautin metsässä havun ja suon tuoksuista, niin nyt kompuroin polulla, rymyän rinnettä alas ja istahdan hankeen hyvissä varusteissa. Pelottelen leikilläni Hiskiä ja saan sen riehumaan riemuissaan ja nauran ääneen. Tunnen ilmavanhöyhenenkevyen lumen kasvoillani ja suljen silmäni. Olen onnellinen siitä, että kohta 60-vuotiaan minäni kunto ja tasapaino sallii vielä ottaa haltuun maaston muodot. Eli nautin, nautin...
 |
| Polku menee tästä. Piti ryömiä kun en voinut rikkoa moista pitsiä! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti