Taiderundi

Lähdemme näyttelykierrokselle Helsinkiin Eija-ystävän seurassa. Aamuseitsemän junalla. Joka ei ole myöhässä vaikka Mikkelissä lähtiessä lähes 30 pakkasastetta! Helsinkiin meno herättää minussa aina ristiriitaisia tunnelmia. Kun se 40 vuotta oli kotikaupunkini, jossa asuvat mm. lähes kaikki sukulaiseni, niin sinne käymään meno tuntuu aina pieneltä huijaukselta... Niinkuin päivässä pitäisi ottaa haltuun uudestaan kaikki, mikä kotipaikassa asumiseen liittyy: ihmiset, lenkkimaisemat, ruokapaikat...

Mutta käymään siis eikä olemaan. Toisaalta se on oudolla tavalla jännittävää. Joku tuttu vilahtaa asemalla ohi, jota ei ehdi tavoittaa, kuin lintu, jota ei ehdi tunnistaa... Junassa pari muuta tuttua, toinen Eijan, toinen minun, eri syitä mennä samaan kohteeseen. Kiva jos pääsee vaihtamaan menomatkalla odotuksia, tulomatkalla kuulumisia. Eijan tutun kanssa minullakin yllättäviäkin elämien risteyskohtia!

Asemalta suoraan Ateneumin kahvilaan aamukahville. Kello on vasta kymmenen. Tämä on ylellistä! Haluamme ihan vain jotakin suolaista, mutta oudosti suolaisen viereen ilmestyy makeaa! Näillä selviää pitkään.

Symbolismi-näyttely on hieno, vaikka molemmat toteamme, että odotimme vähän 'erilaista'. Mielessä oli enemmän Paul Gauguin Jaakobin paini,  Hugo Simberg ja Edvard Munch kuin sellainen romanttinen hämy, jota monissa teoksissa nyt tuli eteen. Mutta yllätykset tekevät tarkkaavaisiksi ja näkemys symbolismista syvenee ja monipuolistuu, toivottavasti. Whistler, Maurice Denis, Charles Filiger ja monta muuta, joita en ennestään niin tunne, pysäyttävät.  Kolme tuntia hurahtaa kepeästi. Siihen mahtuu monta elämystä.

Suurimman salin takaisessa välikössä oli pari Signe Branderin Helsinki-aiheista valokuvaa ja video. Välikön penkeillä istuskelee luokallinen oppilaita tauolla, mutta opettaja ei anna heille rauhaa,  vaan puhelee heille valokuvista ja kysyy, että onko heistä Signe miehen vai naisen nimi. Miehen, kuuluu vastaus.

Välillä käymme Lasipalatsin kahvilassa vitamiinipommeilla ja sitten näyttelykierros jatkuu Taidehalliin: Leena Luostarisen Luolapalatsien salissa joudumme suoraan värisyttävään värikylpyyn, joka jatkuu seuraavien salien tiikereiden ja sfinksien seurassa. Lepotauko meille on nyt se, kun katsotaan videot: Luostarinen on hyvä kommentoija-kertoja. Konkreettinen ja hauska! Meitä vielä vähän iäkkäämpi rouva istahtaa viereemme ja huutelee miestään Ernoa myös istumaan. Erno tottelee.

Taidehallin jälkeen käymme hortoilemassa Stockalla. Tunnemme olomme pöljän väsyneiksi. Ihaillaan joitakin vaatteita, kenkiä, astioita. Mietitään että käytäiskö Herkussa. Ei viitsitä. Istumme vähän aikaa konditoriatiskiä vastapäätä käytävän toisella puolella olevalla penkillä lepuuttamassa jalkoja ja katsomassa ohikulkevia kuin kaksi ihan oikeaa varista ja naureskelemme itsellemme. Minulla on kenkä hiertänyt pikkuvarvasta niin, että käymme Kaivopihan apteekissa ostamassa rakkolaastareita. Näyttelyissä kävely on selvästi erilaista kävelyä, koska samat kengät eivät koiralenkillä ole hiertäneet...

Olen sopinut helsinkiläisystäväni Minnan kanssa joululahjojen myöhäisestä vaihdosta. Tapaamme hänet Helsinki Contemporaryssa Bulevardilla, jossa esillä on Anne Retulaisen näyttely Whistlejacket. Vähän pettymys. Hevoset - vaikka taiteilija sanookin esittelytekstissä käyttävänsä niitä 'vain' jonkinlaisen taistelun kuvaamisen välineenä, tuntuvat meistä osin silti jotenkin 'vääränlaisilta'. Muut työt viehättävät enemmän.

Aikaa jää  vielä syömiseen. Olemme Tornin kulmilla ja Minna kysyy vastaantulevalta naiselta ravintolavinkkiä läheltä. Nainen on ystävällinen. Kyselee minkä hintaluokan paikkaa halutaan, nopeaa vai hidasta tarjoilua, vai itsepalvelua, kasvis- vai muuta paikkaa, eksoottista vai perus-? Ehdittyään kuvailla noin yhdeksän ruokapaikkaa ja muutettuaan omaa reittiään seurassamme, ja meidän kiiteltyämme, että eiköhän noista  jo..., hän vielä kysyy, että saako kysyä, että mistä me kysymyksinemme olemme? Tokitoki, vastaan - me ollaan käpyläläinen Käpylästä, ja entinen pieksämäkeläinen ja entinen herttoniemeläinen Mikkelistä. Ai ku kiva, hän vastaa, ja minä, että ihan mukavaa juu! ja sitten toivottelemme toisillemme hirmu hyvät jatkot. Päädymme hänen yhteen ehdotukseensa, sympaattiseen, pieneen muutaman pöydän Mai Thaihin, jossa tarjoillaan thai-ruokaa ilman alkoholia. Eija on ehkä vähän pettynyt ja viluinen. Minulle sopii, olen pitänyt viinipaussia vuodenvaihteesta. Mutta sovimme, että ehdimme ennen junanlähtöä vielä lasilliselle.

Asemalle kävellessämme käymme Narinkkatorilla kurkistamassa sisään vaikuttavaan Hiljaisuuden kappeliin. Helsinki-kierros päättyy rakkaassa seurassa Minuuttibaariin, jossa minäkin katkaisen paastoni ja päädyn viinilasilliseen (vaikka oluesta paikassa varsinaisesti kysymys). Paikka on karu, mutta minulle nostalginen. Vieressä on R-kioski, joka oli elämäni ensimmäisiä kesätyöpaikkoja aika kauan sitten! Minna kertoo, miksi Matkamessuille menijöiden kannattaa istua Veikkauksen kultaiseen tuoliin. Sillä on tekemistä hänen tyttärensä kanssa.

Paluujunassa on myös menomatkalta tuttu Eijan ystävä. Hän on kiertänyt päivän Matkamessuja. Plarailemme häneltä lainattuja matkaesitteitä. Hän on valmistelemassa kurssia villiyrttejä koskevasta eu-lainsäädännöstä. Aihe ei ole yksinkertainen. Villiyrttien merkeissä Kreetalle? Ne ovat olleet minunkin harrastukseni.